Ilmastonmuutos johtuu fossiilitaloudesta: hiilen pumppaamisesta ilmakehään. Tätä on kiihdyttänyt väestön ja kulutuksen eli talouden kasvu. Toisaalta kasvua ovat edistäneet tarpeen mukaan ”rajattomasti” hyödynnettävissä olleet fossiilipanokset. Vuodesta 1800 vuoteen 2000 mennessä maapallon väestömäärä on kasvanut kuusinkertaiseksi, hiilidioksidipäästöt 20-kertaisiksi, primäärienergia käyttömäärä 35-kertaiseksi ja bruttokansantuote 70-kertaiseksi (European Commission 2008, 11). Fossiilitalouden ongelma ilmastonmuutoksen näkökulmasta on se, että fossiililähteistä peräisin oleva hiili ei kierrä, koska uutta hiilen sitoutumista alkuperäisiin lähteisiin ei tapahdu toisin kuin biotaloudessa, jossa uusiutuvat luonnonvarat sitovat jatkuvasti niiden käytössä vapautuvaa hiiltä (kuvio 1).
Kuvio 1. Fossiilitalous verrattuna bio- ja kiertotalouteen.
Jotta ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä, fossiilitaloudesta täytyy luopua. Muutos on valtava, kun yhteiskunnan koko metabolinen perusta muuttuu. Meistä kaukana ja näkymättömissä olevista fossiilienergian siirrytään meidän keskellämme oleviin energialähteisiin. Fossiilipanokset korvaavilla energialähteillä on kuitenkin monia ominaisuuksia, jotka muuttavat niiden käyttötapoja: energiaa ei ole tasaisesti ja tarpeen mukaan saatavilla (esim. tuuli- ja aurinkosähkö), sitä kerätään hajautuneesti ja sen hyödynnettävissä oleva määrä aikayksikössä on rajallinen (esim. biomassojen kasvu). Fossiilipanokset on korvattava bio- ja kiertotalouden panoksilla ja toimintamalleilla, jotta niistä voidaan luopua. Tällä on monia merkittäviä vaikutuksia koko talous- ja toimintamalliin (kuvio 2). Syitä fossiilitalouden pitkään jatkuneeseen regiimiin on sekä fossiilienergian ominaisuuksissa (mm. korkea energiatiheys, kuljetettavuus) että ennen kaikkea niiden aiheuttamien ympäristöhaittojen pitkään jatkuneessa ohittamisessa. Jos ilmastonmuutoksen kustannukset jyvitettäisiin fossiilipanoksille, paljonko niiden tulisi maksaa?
Kuvio 2. Fossiilitalouden korvaaminen muuttaa talous- ja toimintamalleja.
Muutosasetelma avaa tulevaisuuden kannalta ainakin kolme ja puoli merkittävää kysymystä:
1) Voiko fossiilitalouden jälkeinen yhteiskunta toteutua nykyisissä yhdyskunta-, energia-, ruoka- ja liikkumisjärjestelmien rakenteissa?
Uusiutuvat energialähteet ovat hajallaan ja energiaa kerätään talteen erittäin monissa pisteissä nykyisten, siihen verrattuna erittäin harvalukuisten öljy- ja maakaasukenttien ja kivihiilikaivosten sijasta. Energiaa voidaan kerätä talteen jopa kiinteistökohtaisesti biomassoista, tuulesta, auringosta, vedestä ja maaperästä, vaikka kaikissa vaihtoehdoissa myös laajemmat yksiköt ja keskittymät ovat mahdollisia – mutta nekin voivat olla paljon pienimuotoisempia kuin fossiilitaloudessa. Vain ydin- ja vetyenergia perustuvat lähtökohtaisesti pistemäisiin, harvalukuisiin tuotantopaikkoihin. Energiatalous siis hajautuu erittäin paljon nykyiseen verrattuna ja se tulee lähemmäksi kaikkia energian käyttäjiä. Uusiutuvat energialähteet ja materiaalit sopivat hajautuneeseen yhteiskunta-, talous- ja yhdyskuntamalliin, jossa energia ja materia kerätään talteen ja hyödynnetään nykyistä monimuotoisemmin, monipuolisemmin ja tarkemmin (Garcia & Martinez-Iglesias 2017, Gras 2017, Sempere 2017). Tällainen malli muuttaa väistämättä myös yhdyskunta-, energia-, ruoka- ja liikkumisjärjestelmien rakenteita, ja se antaa kokonaan uudenlaisia toiminta- ja kehittymismahdollisuuksia erilaisille lähi-ilmiöille (lähiruoka, -energia, -valmistus) ja paikallisyhteisöille (ruoka-, ravinne- ja energiayhteisöt).
2a) Voivatko vaihtoehtoiset energialähteet korvata fossiililähteet sekä väestön- ja kulutuksen kasvun aiheuttaman lisäkysynnän?
Asiasta on ristiriitaisia näkemyksiä. Periaatteessa energiantuotantokapasiteettia on vaikkapa aurinkoenergiassa runsaasti, mutta uusiutuvien energialähteiden ominaispiirteet (esimerkiksi epätasainen saatavuus, paikkasidonnaisuus) asettavat uudenlaisia vaatimuksia energian siirrolle (esimerkiksi älykkäämmät sähköverkot), varastoinnille (esimerkiksi akustot) ja käytölle (esimerkiksi käyttöaikaporrastus, joustavuus). Kysymys saattaa siis olla enemmän energian saatavuudesta kuin laskennallisesta riittävyydestä. Maapallon väestön ennustetaan kasvavan runsaalla neljänneksellä aikavälillä 2020-2050, ja monissa kehitysmaissa paljon tätä nopeammin (United Nations 2019). Lisäksi monissa väkirikkaissa kehittyvissä talouksissa odotetaan elintason eli kulutustason merkittävää kasvua vuoteen 2050 mennessä, esimerkiksi Intiassa, Filippiineillä, Nigeriassa, Indonesiassa ja Kiinassa (PwC 2017). Energian pitäisi siis riittää tähänkin tarpeeseen, minkä lisäksi uuden infrastruktuurin rakentaminen vanhan tilalle vaatii paljon energia- ja materiapanoksia. Mikäli siirtymäaikataulu on tiukka, energiasta saattaa tulla rajoitetekijä. Tämä olisi aivan mullistavaa, koska fossiilitalous on perustunut energialähteiden hyödyntämiseen tarpeen mukaan ja ajatukseen rajattomasta kasvusta. Energian saatavuuden rinnalla muutospainetta aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, joka johtuu väestön ja kulutuksen kasvusta. Mikäli tämä haaste huomioidaan, siitä tulee painetta kulutuksen vähentämiseen, mikä saattaa helpottaa energian riittävyys- ja saatavuushaastetta. Joka tapauksessa asetelma vahvistaa kiertotaloutta ja kestotuotteiden asemaa kertakäyttötuotteiden sijaan, kohtuutaloutta arvo-, asenne- ja käyttäytymismallina sekä ympäristöstä huolehtimisen tarvetta ja painoarvoa (esim. Beling ym. 2018, Fritsche ym. 2020, Giampetro 2019, Lorek & Fuchs 2013).
2b) Voiko talous kasvaa niin että ympäristökuormitus vähenee?
Osin edelliseen liittyvä kysymys liittyy siihen, talous (BKT) kasvaa ilman että ympäristökuormitus kasvaa (decoupling). Monet innostuneet havainnot tästä mahdollisuudesta perustuvat muutaman vuoden tilastoihin, joiden kuvaama muutos on ollut täysin marginaalinen tässä kuvattuun kestävyyssiirtymään verrattuna. Mittavammassa muutoksessa törmätään eri kertaluokan ongelmiin (ks. esim. Andriamahefazaty ym. 2020, Wiseman & Alexander 2017). Historia tarjoaa lisäksi runsaasti esimerkkejä siitä, kun väestön ja kulutuksen kasvun on ylittänyt ekologisen kestävyyden ja tuottokyvyn rajat ja koko yhteiskunta on romahtanut (Diamond 2011, Tainter 2008). Yhteiskunnat kasvavat systeemisesti ja investoinnit yhteiskunnan ongelmanratkaisukykyyn kohtaavat alenevan rajatuoton lain kasvavien kustannusten ja alenevan hyödyn myötä (Tainter 1988, 118-120). Kun muutoksessa siirrytään yksittäisestä asiasta – kuten vaikkapa ravinnepäästöistä tai kasvihuonekaasupäästöistä – laajempiin muutoksiin, havaitaan, että yhden asian korvaaminen toisella ei välttämättä tuotakaan muilla mittausulottuvuuksilla (kuten luonnon monimuotoisuudessa) suotuisia tuloksia. Kuormitus saattaa siirtyä toiseen maahan mittalaitteiden ja tilastointiperustan ulkopuolelle. Lisäksi talouskasvusta merkittävä osa on aina yksityisen kulutuksen kasvua, joten pitkällä aikavälillä ja monipuolisesti tarkasteltuna talouskasvua on vaikea olla olemassa ilman ympäristökuormituksen kasvua jollakin osa-alueella (Garcia ym. 2017). Tämä johtuu muun muassa siitä, että myös aineeton palveluiden kulutus vaatii runsaasti fyysisiä puitteita (sairaaloita, kouluja, hyvinvointikeskuksia, ravintoloita, elokuvateattereita), liikkumista palveluiden tai asiakkaiden luokse tai runsasta energian kulutusta (internet). Tämän vuoksi siirtyminen tulevaisuuden kestävään yhteiskuntaan korostaa nykyistä pienemmän energian- ja materiankulutuksen tarpeellisuutta (Latouche 2009, Urry 2013).
3) Voiko siirtymä tapahtua ilman suuria kriisejä?
Fossiilitalouden resurssien omistajilla ja ydintoimijoilla on kestävyyssiirtymässä paljon pelissä. Muutoksen jälkeen fossiililähteet ovat menettäneet arvonsa ja monesta liiketoiminnasta on tullut kannattamatonta. Jos siirtymä on nopea ja kun vähintään korvausinvestointeja olemassa olevan fossiilitalouden infrastruktuuriin on edelleen tehtävä, kaikille investoinneille ei ehditä saada tuottoa ja syntyy uponneita kustannuksia sekä odotettujen tuottojen syntymättömyydestä aiheutuvia sijoitustappioita (Urry 2014). Fossiilitalouden toimijat uhkaavat menettää myös taloudellista, poliittista ja viestinnällistä valtaa.
Yhtä lailla siirtymä on ongelmallinen monelle muullekin nykyisen regiimin ydintoimijalle. Monet pankkien rahoittamat kohteet menettävät vakuusarvoaan ja monista fossiilitalouden ilmentymistä saattaa tulla nykyistä selvemmin ympäristö- ja talousrasitteita. Jos kestävyyssiirtymään liittyy vielä yksityisen kulutuksen laskua ja kohtuutalouteen siirtymistä, muutos on epämieluinen monelle kulutushyödykkeiden valmistajille ja kauppiaille – samoin niille kuluttajille, joiden kulutusmahdollisuuksilla mitattu elintaso laskee vastoin omaa toivetta.
Kilpajuoksu kohti kestävyyssiirtymän jälkeistä aikaa on jo alkanut. Uusiutuvat luonnonvarat ja niiden omistus ovat uuden maailmanmallin ydinaluetta, minkä vuoksi niiden haalintaa (grabbing) on havaittavissa ympäri maailmaa. Kestävyysssiirtymä avaa valtavan määrän uusia liiketoimintamahdollisuuksia uusiutuvien materiaalien tuotannossa ja kierrätyksessä, uusien toimintamallien hyödyntämisessä sekä uudenlaisen kulutuksen tyydyttämisessä. Nykyisen regiimin toimijoista osa pyrkii sopeutumaan ennakoivasti muutokseen, osa yrittää estää uusien toimijoiden kasvua tai ostaa niitä pois markkinoilta, osa yrittää viivyttää muutosta tai estää sen (Geels 2014).
Valtavat uponneet kustannukset fossiilitalouden rakenteisiin, polkuriippuvuus, vallan ja talouden sekä omistajuuden uusjako ja muut ristiriitoja luovat asetelmat tekevät tasaisesti etenevästä muutoksesta epätodennäköisen. Erityisesti luonnonvarojen omistus ja hallinta sekä erilaisiin kriiseihin varautuminen tulevat korostumaan.
Tuomas Kuhmonen
tuomas.kuhmonen(a)utu.fi
Tutkimusjohtaja
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun yliopisto (Vesanto)
Lähdekirjallisuus:
European Commission 2008. Towards a Post-Carbon Society. European Research on Economic Incentives and Social Behaviour. Directorate-General for Research Socio-economic Sciences and Humanities, Brussels.
Andriamahefazaty, M., Bailey, M., Sinan, H. & Kull, C. A. 2020. The paradox of sustainable tuna fisher-ies in the Western Indian Ocean: between visions of blue economy and realities of accumulation. Sustainability Science 15, 75–89.
Beling, A. E., Vanhulst, J., Demaria, F., Rabi, V., Carballo, A. E. & Pelenc, J. 2018. Discursive Synergies for a ‘Great Transformation’ Towards Sustainability: Pragmatic Contributions to a Necessary Dialogue Between Human Development, Degrowth, and Buen Vivir. Ecological Economics 144 (February), 304-313.
Diamond, J. 2011. Collapse: How societies choose to fail or survive. London: Penguin Random House.
Fritsche, U., Brunori, G., Chiaramonti, D., Galanakis, C. M., Hellweg, S., Matthews, R & Panoutsou, C. 2000. Future transitions for the Bioeconomy towards Sustainable Development and a Climate-Neutral Economy. Knowledge Synthesis. Final Report. European Commission, Joint Research Centre, Brussels.
Garcia, E. & Martinez-Iglesias, M. 2017. Towards the Post-Carbon Society: Searching for Signs of the Transition and Identifying Obstacles. Teoksessa Garcia, E., Martinez-Iglesias, M. & Kirby, P. (toim.), Transitioning to a Post-Carbon Society: Degrowth, Austerity and Wellbeing. London: Palgrave-MacMillan, 57-86.
Garcia, E., Martinez-Iglesias, M. & Kirby, P. (toim.), Transitioning to a Post-Carbon Society: Degrowth, Austerity and Wellbeing. London: Palgrave-MacMillan
Geels, F. W. 2014. Regime Resistance against Low-Carbon Transitions: Introducing Politics and Pow-er into the Multi-Level Perspective. Theory, Culture & Society 31 (5), 21–40.
Giampietro, M. 2019. On the Circular Bioeconomy and Decoupling: Implications for Sustainable Growth. Ecological Economics 162 (August), 143-156.
Gras, A. 2017. The Deadlock of the Thermo-Industrial Civilization: The (Impossible?) Energy Transi-tion in the Anthropocene. Teoksessa Garcia, E., Martinez-Iglesias, M. & Kirby, P. (toim.), Transitioning to a Post-Carbon Society: Degrowth, Austerity and Wellbeing. London: Palgrave-MacMillan, 3-35.
Latouche, S. 2009. Farewell to Growth. Cambridge: Polity.
Lorek, S. & Fuchs, D. 2013. Strong sustainable consumption governance e precondition for a de-growth path? Journal of Cleaner Production 38, 36-43.
PwC 2017. The Long View: How will the global economic order change by 2050? Pricewaterhouse-Coopers.
Sempere, J. 2017. Uncertainties, Inertia and Cognitive and Psychological Obstacles to a Smooth Tran-sition. Teoksessa Garcia, E., Martinez-Iglesias, M. & Kirby, P. (toim.), Transitioning to a Post-Carbon Society: Degrowth, Austerity and Wellbeing. London: Palgrave-MacMillan, 37-56.
Tainter, J. A. 1988. The Collapse of Complex Societies. Cambridge: Cambridge University Press.
United Nations 2019. Growing at a slower pace, world population is expected to reach 9.7 billion in 2050 and could peak at nearly 11 billion around 2100. https://www.un.org/development/desa/en/news/population/world-population-prospects-2019.html
Urry, J. 2013. A low carbon economy and society. Philosophical Transactions of The Royal Society A 371, 20110566.
Urry, J. 2014. The Problem of Energy. Theory, Culture and Society 31 (5), 3–20.
Wiseman, J. & Alexander, S. 2017. The Degrowth Imperative: Reducing Energy and Resource Consumption as an Essential Component in Achieving Carbon Budget Targets. Teoksessa Garcia, E., Martinez-Iglesias, M. & Kirby, P. (toim.), Transitioning to a Post-Carbon Society: Degrowth, Austerity and Wellbeing. London: Palgrave-MacMillan, 87-108.