Biokaasuun on kohdistunut paljon odotuksia liittyen sen rooliin liikennepolttoaineena, energianlähteenä, ruokajärjestelmän ravinnekierrätyksen tehostajana sekä maaseudun ja maatilojen elinvoiman vahvistajana. Biokaasun tie kohti valtavirtaistumista on kuitenkin ollut pitkä ja kivikkoinen. MAKE-hankkeen tulokset antavat viitteitä siitä, miksi näin on, ja toisaalta viitoittavat tietä biokaasun hyödyntämiselle maaseudun elinvoimaa vahvistavalla tavalla.
Biokaasu näyttäytyy erinomaisena alustana kestävyyssiirtymän edistämiselle. Se tarjoaa mahdollisuuden irtaantua fossiilienergiasta ja -panoksista. Sen avulla voidaan edistää paitsi liikenteen energiasiirtymää myös ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymää. Lisäksi biokaasu edistää huoltovarmuutta. Biokaasutukseen soveltuvat käytännössä kaikki biomassat, tuotanto on mahdollista hyvin erilaisissa mittakaavoissa, ja biokaasutuksessa syntyvässä mädätysjäännöksessä voidaan siirtää biomassan sisältämiä ravinteita kustannustehokkaasti – esimerkiksi pois lannan ylituotantoalueilta tai pois rehevöityneistä vesistöistä käyttämällä niitettävä ruovikko biokaasun syötteenä. Biokaasu on edullista käyttäjälle, ja sen hintakilpailukykyä lisäävät paitsi skaalautumisen mittakaavaedut myös lannoitteiden, sähkön ja fossiilipolttoaineiden hintojen nousu.
Kaikesta tästä huolimatta biokaasun tie on ollut kuoppainen, ja vielä haastatteluja tehtäessä vuonna 2021 monet asiantuntijat suhtautuivat epävarmasti biokaasun tulevaisuuteen etenkin liikennekäytössä. Eräs haastateltava viittasi biokaasuun ”ikuisena lupauksena”: biokaasun eduista on puhuttu vuosikausia, investointitukia maatiloille on myönnetty, mutta esimerkiksi tuulivoimaan verrattavaa nousukiitoa ei ole biokaasun osalta nähty. Sittemmin Ukrainan sodan herättämä huoli huoltovarmuudesta ja fossiilienergian hinnannoususta on tosin antanut pontta biokaasun kehittämiselle ja konkreettisille investointipäätöksille aivan viime aikoina.
MAKE-hankkeen havainnot osoittavat, että vaikka biokaasuun kytkeytyy monenlaisia esteitä – kuten kaasuautojen yleistymiseen ja tankkausasemien perustamiseen liittyvä muna-kana-ongelma tai maatilojen investointikyky ja -halu epävarmassa taloustilanteessa – suurin osa biokaasun yleistymistä estävistä syistä on luonteeltaan poliittisia. Havainto voi tuntua yllättävältä ottaen huomioon, että biokaasua on edistetty nimenomaan poliittisin toimenpitein jo pitkään. Näillä toimilla ei ole kuitenkaan kyetty edistämään tarpeeksi laajasti ja voimakkaasti koko biokaasuun kytkeytyvää arvoketjua. Biokaasun tuotanto palvelee käytännössä erilaisia tavoitteita: jätteiden käsittelyä, ravinteiden kierrätyksen ja hyödyntämisen tehostamista tai energian tuotantoa. Näissä tehtävissä biokaasu kykenee tarjoamaan ”vain” osaratkaisun. Toisaalta nimenomaan tämä ominaisuus tarkoittaa, että biokaasu sopii hyvin osaksi resilienssiä tai ”iskunkestävyyttä” tavoittelevaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa monimuotoisuus on avaintekijä. Samalla se kuitenkin sopii huonosti yhteen nykyisenkaltaisen järjestelmän kanssa, jossa – tietoisesti tai tiedostamatta – tavoitellaan kustannustehokkaita yhden koon ratkaisuja.
Euroopan tasolla suurten autonvalmistajien linjaukset keskittyä tulevaisuudessa pelkästään sähköautojen valmistukseen ovat tuoneet tummia pilviä biokaasualan kehittymisen ylle. Kun liikenteen päästöjä mitataan pakoputken päästä, biokaasu saa saman kohtelun kuin fossiilinen maakaasu. Muualla Euroopassa kaasua käytetään pääasiallisesti lämmitykseen, minkä vuoksi kiinnostus sitä kohtaan liikenteen energiaratkaisuna on ollut vähäistä. EU:n tasolla sähkön lobbaus tulevaisuuden liikenteen perusvoimaratkaisuna on ollut vahvaa ja tuloksellista, eikä Suomessa ole ollut vahvaa tahtotilaa omalle, muusta EU:sta poikkeavalle linjalle biokaasun liikennekäytön suhteen.
Suomessa eri ministeriöt ja hallinnonalat tarkastelevat asioita kukin omasta näkökulmastaan (maatalous, ympäristö, teollisuus ja energia, jätehuolto, liikenne, turvallisuus, talous), jolloin biokaasun hyötyjen moninaisuudesta osa jää huomiotta oman ”siilon” ulkopuolelle, eikä biokaasu hahmotu muista vaihtoehdoista poikkeavana kokonaisena arvoketjuna. Osa politiikan muotoiluun vaikuttavista toimijoista näkee biokaasun riskialttiina tuotantoteknologiana ilmasto- ja luontotavoitteiden näkökulmasta (ks. myös Huttunen 2014). Biokaasusta on tullut poliittisen kissanhännänvedon kohde: biomassojen riittävyydestä kannetaan etupainotteisesti huolta tilanteessa, jossa resurssien hukkakäyttö lävistää koko järjestelmän. Samalla eri politiikan lohkoilla on omat ja eriävät näkemyksensä siitä, missä biokaasu pitäisi hyödyntää, jolloin alan kehittäminen polkee paikoillaan.
Vaikka biokaasun monipuolinen arvoketju tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia tulonmuodostukselle, biokaasun tuotantoon liittyvät liiketoimintamallit poikkeavat toisistaan merkittävästikin, mikä asettaa haasteita alan kehittämiselle. Liiketoimintamalli puhdistamolietteitä ja eloperäisiä jätteitä hyödyntävissä biokaasulaitoksissa perustuu porttimaksuihin: jätteen tuottajat maksavat biokaasulaitoksen operaattorille siitä, että pääsevät jätteistä eroon. Tästä on vielä pitkä matka kiertotalousmallin mukaiseen ajatteluun, jossa jäte itsessään olisi arvokas raaka-aine. Maatalousliitännäisissä biokaasulaitoksissa liiketoimintamalli voi perustua ravinteiden hyödyntämisen tehostamiseen tai kaasutuksesta saatavan energian myymiseen. Kierrätyslannoitteiden markkinat ovat alikehittyneet, jolloin mädätysjäännöksestä on hankala saada myyntituloa (ks. myös Lazarevic & Valve 2020). Usein liikennekäyttöön vaadittava puhdistusteknologia on yksittäisille pienille biokaasulaitoksille aivan liian kallis investointi (joskin mobiilit kaasun puhdistusyksiköt voivat tulevaisuudessa tarjota ratkaisuja tähän), eikä jalostamattomalle kaasulle välttämättä ole tarpeeksi hyödyntämiskohteita yksittäisillä tiloilla.
Vaikka viljelijöiden kiinnostus biokaasua kohtaan on kasvussa, heikosta kannattavuudesta pitkään kärsineiden maatilojen resurssit ja riskinottokyky ovat rajalliset. Vetureita ja esikuvia on varsin vähän, ja kehitysvaiheessa olevien hajanaisten markkinoiden vuoksi rahoittajat ovat varovaisia hankkeiden rahoittamisessa. Biokaasuala vaatisikin kasvaakseen verkostomaista toimintatapaa. Tällaisessa toimintamallissa on kuitenkin omat haasteensa, jotka liittyvät esim. massojen ja energian omistajuuteen, hyötyjen ja kustannusten jakoperusteisiin sekä uudistusmielisten ja samalla yhteistyökykyisten ja -haluisten toimijoiden löytymiseen.
Biokaasu voidaan nähdä erittäin perustellusti kestävyyssiirtymän yhdeksi kulmakiveksi paitsi maaseudulla, myös laajemmin yhteiskunnassa. Sen tuotannon avulla voidaan paitsi edistää irrottautumista fossiilitaloudesta, myös parantaa merkittävästi ravinteiden kiertoa ruokajärjestelmässä, sekä myös ennallistaa luontokohteita ravinteita poistamalla. Biokaasu vaatii kuitenkin taakseen päämäärätietoista politiikkaa, jossa eri politiikan lohkot sitoutuvat edistämään sen hyödyntämistä. Biokaasu nivoutuu osaksi laajempaa yhteiskunnallista murrosta: siirtymistä pois yksiselitteisestä mittakaavaetujen tavoittelusta kohti nykyistä omavaraisempia ja monimuotoisempia ruoka-, energia- ja liikkumisjärjestelmiä.
Irene Kuhmonen
Väitöskirjatutkija
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu